sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tähtiä tytölle

Sysky on ollut tuolla oikeiden töiden puolella aivan superhektinen. Ompeluakin on kuitenkin pitänyt hiukan harrastaa, kun alkusyksystä huomattiin, että kaikki tytön vaatteet olivat 3/4-hihaisia tai capri-mallia...


Farkunsinistä collegekangasta oli pojan ompeluksista jäänyt pätkä, jonka halusin tuhota. Siitä riitti sopivasti hihoihin ja etu- ja takakappaleet leikkelin harmaasta joustocollegesta.


Jottei olisi tullut liian poikamainen, applikoin eteen paljettikankaasta ison tähden. Ompelin sen ympäriinsä ihan vain suoralla ompeleella ja todella hyvänä on lukuisista pesuista huolimatta pysynyt.


Samansävyisestä tähti-trikoosta ompelin vielä leggingsit kaveriksi.


Puseron kaava Pupunen koossa 146cm ja trikoiden kaava Ottobren 4/16 Slim Girl koossa 140cm pidennetyillä lahkeilla. Siniset kankaat Eurokankaan paloista ja harmaa joustocollege Jättirätistä.

Terkuin,
Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti