perjantai 31. heinäkuuta 2015

Tuhoamisvimma

Tänä kesänä ei juurikaan kesävaatteita tarvittu, joten pärjättiin hyvin viimevuotisilla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sen sijaan pyrin käyttämään kesän kangaskaapin raivaukseen ja tyhjennykseen (tosin huonoin tuloksin, kun tulihan sitä tietysti jotain ostettuakin...).

Tytön kaikki vanhat yöpuvut olivat mallia 3/4-hihat + caprit, joten päätin ommella tilalle sopivia. Käytin siihen lähes kaikki "tyttötrikoot", jotka olivat sellaisia "miksi olen tämänkin ostanut"-kankaita.


Tämä trikoo löytyi Jätti Rätin paalaarista kesällä. Oli niin kaunis trikoo, että tarttui mukaan. Kangas oli kuitenkin todella 2-laatuinen, joten käyttövaatteeksi se ei sitten kuitenkaan päätynyt. Aika hyvin sain kuitenkin kierrettyä nuo kangasvirheet, joten yöpukuna menee oikein hyvin. Sain myös käytettyä tuon poltetun oranssin värisen resorin, jolle ei ole muuta käyttötarkoitusta löytynyt.


Näitä kankaita oli jäljellä pienehköt palat, joten niistä tuli kesäpyjama. Kanttaukset ovat harmaat (näyttävät kuvassa melkein mustalta). Molemmat trikoot Eurokankaan paloista.


Nämäkin trikoot ovat Eurokankaan palalaarista vuodelta X ja Ö.


Yllä oleva harmaapohjainen puputrikoo yllätti minut laadukkuudellaan. Trikoo on todella pehmeää ja arvioni oli, että se venahtaisi heti käytössä, mutta toisin kävi. Olisin ommellut siitä ehkä jonkin käyttövaatteen, jos olisin sen tiennyt. Molemmat trikoot Jätti Rätin paloista.


Heppatrikoo ja keltainen pilvitrikoo ovat löytöjä Eurokankaan palalaarista ja ovat myös pyörineet kaapissa vuosia.

Kaikissa yöppäreissä on ollut kaavana Ottobren pyjamakaava, koko 134cm (itselle muistiksi, kun taas seuraavan kerran teen yöpukuja:).

Kankaiden tuhovimma jatkui ja seuraavaksi otin työn alle pienet kangaspalat ja ompelin niistä liudan pipoja. Niitä syntyikin sitten ihan myyntiin asti, mutta päivittelen ne sitten erikseen.

Ilona

7 kommenttia:

  1. Oi, olisinpa yhtä taitava vaatteiden ompelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saumurin omistaa ja vähän harjoittelee, niin eipä tuo mitään avaruustiedettä ole:)

      Poista
  2. Kivoja yökkäreitä! Missä lehdessä oli nuo kaavat? Itsellä olisi hiukan sama urakka edessä...

    VastaaPoista
  3. Hienoja, Kyllä näissä uni maistuu! Pitäisi itsekin ryhtyä samaan hommaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä ihanaa saada pino kankaita pois kaapista, mutta se tyhjä kolo on jo hävinnyt...

      Poista