torstai 22. marraskuuta 2012

Ollin kaappi ja vinkkejä raitojen maalaamiseen

Rakastan roskalavojen penkomista, enkä yhtään häpeile tehdä sitä myös päivänvalossa. Tämä on ollut harrastukseni oikeastaan jo lukioikäisestä asti. Keväällä naapuritalon pihalla oli roskalava ja sieltä löyty mm. tämä "Ollin kaappi". Valitettavasti teidän pitää nyt vaan kuvitella kaappi alkupeäisasussaan, sillä "ennen"-kuva sattuu olemaan vioittuneella muistikortilla.


Kaappi oli maalattu kakanruskealla Miranolilla ja sen taustalevyssä luki punaisella maalilla "Ollin kaappi". Mies taas pudisteli päätään kun raahasin kaapin autotalliin. NitroMorssia ja hiekkapaperia piti kaapille väläyttää ennenkuin pääsi maalaushommiin. Taustavaneria en lähtenyt hiomaan, vaan sen korvasin uudella.

Maalasin vanerin ensin valkoisella liuotinohenteisella maalilla (Empire TVT 4730). Vesiohenteisia kalustemaaleja on toki mukava käyttää hajuttomuuden takia, mutta kyllä lopputulos on kestävämpi näissä liuotinohenteisissa maaleissa. Halusin taustalevyyn mustat raidat. Yllä olevassa kuvassa olen rajannut taustalevyn. Erityisesti liuotinohenteisia maaleja käytettäessä ja niillä rajatessa kannattaa käyttää sinistä maalarinteippiä. Pysyy parikin viikkoa paikallaan, eikä jätä liimajälkiä pintaan. Kätevä erityisesti sellaisia maaleja käytettäessä, joilla on pitkä kuivumisaika.

Ja sitten tärkeä juttu, jos esim. raitoja haluaa maalata! Ensimmäisen kerran kannattaa rajausten päälle maalata samalla värillä, kuin mitä pohjavärikin on. Eli tässä tapauksessa maalasin raidat ensin valkoisella (kuva välivaiheesta unohtui ottaa..). Vaikka maalarinteippi olisi kuika hyvin kiinnitetty, karkaa maalia aina vähän reunan alle ja rajauksesta tulee epätasainen. Kun ensimmäisen kerran maalaa kuvion pohjavärillä, teippi kiinnittyy paremmin ja teipin alle karkaava väri sulautuu taustaan. Sen jälkeen maalasin raidat kahdesti mustalla (Empire, musta).

Ja tässä raidat. Onnistuivat oikein hyvin ja ovat tasaiset.

Clas Ohlsonilta löytyivät lehtikotelot sarjakuville ja laatikot pikkuesineille. Hyllyn paikka tulee olemaan Mion sängyn päädyssä. Korkeus on täsmälleen sama kuin sängyn.

Saattaa olla, että hyllyn rakentaminen olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi uudesta puutavarasta, mutta minua kyllä viehättää erityisesti vanhan puun kolhiintunut, epätäydellinen pinta ja sitähän ei uutena saa:)

Ilona

8 kommenttia:

  1. On todella kiva! Tykkään! Olet sinä uuttera, kun jaksat hioa noita. Mulla olisi yksi vanha hylly odottamassa hiomista - odottanut jo liian pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sain nyt sellaisen autotallintyhjennysvimman, kun auton pitäisi mahtua sinne taas talvella:)

      Poista
  2. hieno :D :D tykkään raidoista :D mikä siinä on että ne miehet ei aina ymmärrä meitä ;D

    VastaaPoista
  3. Siitä tuli todella hieno! Onhan se kiva ajatella että kaapilla on jo historia, ollut Ollin oma ennen kuin Mion.
    Olisin ollut ikionnellinen jos olisin löytänyt tuollaisen hyllyn. Siitä olisi tullut meidän neidille nukkekoti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi tosiaan mittojensa puolesta sopinut myös nukkekotikäyttöön.

      Poista
  4. Hei,

    Kiva hylly. Raidat antavat mukavasti särmää. Mikä mahtaa olla tuon käyttämäsi minttuisen maalin sävynumero? Minulla olisi itselläni muutama maalausprojekti odottamassa ja tuo väri olisi juurikin sellainen, jota olen ajatellut.

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on itse asiassa turkoosi. Tarkistan sävyn, kun käyn autotallissa ja palaan asiaan:)

      Poista